Mä oon kadottanut itteni hetkeks maailmaan. Ajatellut asioita, ehkä vähän liikaakin, ja toisaalta jättänyt ajattelematta. Ehkä niin on ihan hyvä. Mä oon katsellut maailman muuttumista värikkääksi kissan korvien välistä. Oon istunut bussissa ja jättänyt katseeni ihmisten niskaan. Kävellyt vailla suuntaa mutta kohti pämäärää. Nauranut koska punaiset lehdet ja kylmä aurinko.
Mutta nyt mä oon täällä.
Mä tunnen kuinka tuuli kääntyy. Lämmin elämä pakenee luonnosta ja jättää jälkeensä aamuhuurteen ruohikolla. Mä oon oottanut jotakuta, jotain, ehkä sua, mä en tiedä. Musta tuntuu että oon vähän hukassa.
Ja arvatkaa mitä. Mä lähden sunnuntaina lappiin. Oon aika innoissani!
