päivä 11: sisarukseni

Ellen. Ellen von Pellen (anteeks sisko oli pakko!).

Tässä on mun sisko, mun ikioma pikkusisko, Ellen, 15 vuotta. Ruskeat hiukset, luonnollisen väriset, ei värjätty. Vihertävät silmät. Pituus keskiverto. Pitkät sormet. Yksi peikkohammas. Syntymämerkki silmän yläpuolella.
Ja kiva.

Mä ja Ellen ollaan aina oltu aika läheiset, enemmän tai vähemmän. Vaikka meillä on 2,5 vuotta ikäeroa, me ollaan aina oltu yhdessä, niinku, aina. Pienenä me istuttiin saunan lauteilla pyyhkeet ympärillä, ja mentiin ihan hitaasti lähemmäs toisiamme kunnes meidän kielenpäät osu yhteen. Sitten me kirkastiin ja naurettiin, hyi ällöö!
Lomamatkoilla me ollaan aina tehty kaikki yhdessä. Snorklattu, jaettu huone, pelattu, naurettu, jaettu ruoka-annokset, etitty simpukoita, letitetty toistemme hiukset. 

Me pyöräiltiin meidän kotihiekkateitä ja leikittiin että meidän pyörät on hevosia. Annettiin toisillemme keppihevostunteja. Oltiin talvella lumikarhuja.
Me ollaan tehty aina kaikki yhdessä, ja varmaan tehdään jatkossakin. 
Ehkä se on mun pikkusiskossa parasta. Se on aina siellä.

Vaikka Ellen on mun pikkusisko, se on mua pidempi, ihan hassua. Ja voi että miten mä häpesin sitä pienenä! Ihmiset luuli aina että mä oon se pikkusisko. Oli aika kamalaa sanoa aina mukahuvittuneena että eeei, minä olen vanhempi. Heh. Hitsi ku loukkas.
Mutta vaikka Ellen on pidempi, se on aina ollu pikkusiskon roolissa, ja mä isosiskon. Mä yleensä neuvon ja autan kun Ellen sitä tarttee ja pyytää, ja välillä Ellen tarvii aika paljon tsemppiä että se jaksaa.  Ja mulla on sellanen olo että mulla on velvollisuus olla siinä, mä oon sille sen velkaa, että sanon sen mitä sen tarvii kuulla. 
Okei välillä Ellen ottaa isosiskon(äidin) roolin ja käskee mua tiskaamaan. Siivoomaan. Pyykkäämään. Mutta ehkä niin välillä pitääkin.

Ellenillä on nyt menossa vähän sellanen vaikea kausi, ja mä haluun olla mukana auttamassa sitä sen yli. Ja mä uskon että se voi sen ylittää, uskon siihen. 

Sisko älä luovuta vielä

                                                                      Me ollaan vihdoin oikeella tiellä

Matka on pitkä ja kivinen

Mutta älä pelkää

Mä otan sut vaikka reppuselkään

Ja puolet sun huolistasi kannan

Säkin tekisit mulle niin

Älä luovuta vielä

Älä anna uskoasi ihmisiin

Vielä tulee muutokset murheisiin
(Kuningasidea: Enemmän duoo ku soloo)

Niin ja ps! Meidän talon lähellä on yksinäinen vaja, jonka pihalle nousee joka ilta uskomaton usva. Miks meidän pihalla ei voi olla tollasta niittyä. Miks meidän pihalle ei voi tulla tollasta usvaa. Miksen mä ikinä saa mitään.